Mainos

Ensi yö tuo mieleen kuuman, kostean ja hikisen korvamadon – nyt tuulettimet pöhisemään

Lakanat pakastimeen, tuuletin pöhisemään sängyn viereen ja märkä pyyhe peitoksi. Näitä keinoja on käytetty viime kesien kovimpien helleputkien aikaan monissa suomalaiskodeissa nukkumista helpottamaan.

Tänä kesänä yölämpötilat ovat pysyneet maltillisina, mutta ensi yönä saadaan mahdollisesti kokea osassa Suomea kesän ensimmäinen trooppinen yö.

Otsikon takaa

Uutisagendalla oli aamulla trooppisen yön määritelmän selvittäminen ja jutun kirjoittaminen aiheesta. Otsikkoon alkoivat muodostua sanat kuuma, kostea, hikinen ja siinä samassa iski armoton korvamato 90-luvun varhaisen Suomi-rapin sankarilta Nikke T:ltä.

– Rannikkoseudulla etelässä yö voi olla niin sanottu trooppinen yö, eli lämpötila ei laskisi alle 20 asteen ja se olisi ainut trooppinen yö tänä kesänä, MTV:n meteorologi Liisa Rintaniemi sanoo.

Yölämpötiloja pitää ensi yönä korkeana Mustaltamereltä Suomeen tuleva kosteus.

Vaikka oikea, ilmatieteiden mukainen trooppinen yö ei tulisi kuin osaan Suomea, niin päivän paahtava helle voi tehdä alkuyöstä vielä tukalan. Tästä päivästä saattaa nimittäin tulla elokuun kuumin päivä.

– Yli 27 asteen nousee ylin lämpötila lounaassa. Ovat ne syyskuun helteetkin mahdollisia, mutta niitä nyt ei vielä kartoilla näy, Rintaniemi jatkaa.

Yksi keino helpottaa yöunia on pitää verhot ja ikkunat kiinni päiväsaikaan, näin asunnon lämpötila ei pääse nousemaan liian korkeaksi.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.