Mainos

Ensimmäinen automaattikyläkauppa avataan Suomessa

Ulvilan Kullaalla avataan loppuviikosta Suomen ensimmäinen automaattikyläkauppa, kertoo Satakunnan Kansa.

Ruokakomeroksi nimetty kauppa toimii lehden mukaan samalla periaatteella kuin kylmäasemat bensamyynnissä.

Kaupassa on kahdeksan automaattia, joissa on myytävänä yhteensä noin 200 eri päivittäistavaraa, maito ja lehtisalaatti mukaan lukien.

Ostokset maksetaan automaattiin kaupan omalla sirukortilla tai kolikoilla.

Sevendor Oy:n perustaja Sami Lindstedt keksi idean konseptiin pohtiessaan, miten pitää kauppaa paikassa, jossa tavallinen kyläkauppa ei menesty, lehti kertoo.

Ilman jatkuvasti paikalla olevaa henkilökuntaa automaattikyläkaupan käyttökustannukset ovat pienemmät kuin tavallisessa kaupassa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.