Mainos

Ensimmäinen kuuttikuolema Saimaalla

Saimaannorpan kuutti on kuollut kalaverkkoon Etelä-Saimaalla. Kyseessä on tämän vuoden ensimmäinen norpan verkkokuolema, josta on saatu tieto.

Metsähallitus ei kerro tarkkaa tapahtumapaikkaa. Verkot olivat kalastusrajoitusalueen ulkopuolella norpan pesimäalueen reunalla. Kuutti oli takertunut verkkoon muutaman kilometrin päässä poikaspesästä. Sen ruho irtosi verkkoa nostettaessa ja painui pohjaan.

Verkko kuului vapaa-ajan kalastajalle, joka ilmoitti asiasta viranomaisille. Metsähallituksen suojelubiologi Tero Sipilä kiittää ilmoittajaa ja toivoo, että ihmiset tekisivät ilmoituksen kaikista havaituista norppakuolemista.

Viime vuonna verkkoon hukkunut kuutti

Kuutin löytänyt kalastaja on pahoillaan vahingosta. Hän ilmoitti siirtyvänsä katiskakalastukseen kevään ja alkukesän aikana.

Erittäin uhanalaisia saimaannorppia on noin 260 yksilöä. Tämän kevään laskennassa löydettiin 44 kuuttia, joista kuusi oli kuollut pesään. Normaalisti kuutteja löydetään yli 50 vuodessa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.