Mainos

Ensimmäinen varusmies saanut sikainfluenssan

Utin Jääkärirykmentin varusmiehellä on todettu sikainfluenssa. Tapaus on ensimmäinen puolustusvoimissa todettu A(H1N1)v-influenssa. Tartunnan saanut mies on eilisestä illasta lähtien ollut kuumeeton ja hänen vointinsa on hyvä.

Tauti tuli ilmi melko nopeasti, sillä mies oli hakeutunut hoitoon ensimmäisten oireiden ilmaannuttua, kertoo everstiluutnantti Ali Mättölä.

- Saimme vahvistuksen sikainfluenssasta tänään. En usko, että tauti on ehtinyt levitä laajalle juuri tämän aikaisen hoitoon hakeutumisen ansiosta. Hän on varuskunnan terveysasemalla hoidettavana vielä ainakin 5-7 vuorokautta, Mättölä sanoo.

Kaikki Utin Jääkärirykmentin varusmiehet sekä palkattu henkilöstö ovat saaneet Terveyden ja Hyvinvoinnin Laitoksen (THL) linjausten mukaisen ohjeistuksen tartunnan leviämisen rajoittamiseksi ja estämiseksi.

Toistaiseksi ei dramaattisia toimenpiteitä

- Toistaiseksi emme ole ryhtyneet mihinkään dramaattisiin toimenpiteisiin, lomat pyörivät entiseen tapaan ja myös varuskuntaan suuntautuvat vierailut, Mättölä rauhoittelee.

- Ensi viikon aikana näemme, miten tilanne kehittyy ja tuleeko tautitapauksia lisää. Jos tulee, peruutamme loma-aikeita ja vierailuja.

Varuskuntien terveysasemat toimivat yhteistyössä keskussairaaloiden infektiosairauksien yksiköiden kanssa, jotka ohjeistavat toimintaa alueellisesti. Varuskunnat varautuvat vierailu- ja lomakieltoihin sekä tupien, majoituskerrosten ja perusyksiköiden eristämiseen. Nämä toimenpiteet ovat samat kuin kausi-influenssan aikana.

Tartuntavaaran vähentämiseksi varusmiehiä ja henkilökuntaa on muistutettu pisaratartuntana leviävän influenssan ehkäisevistä normaaleista toimenpiteistä, kuten käsien pesusta ja desinfiointiaineiden käytöstä sekä suun ja nenän suojaamisesta kertakäyttönenäliinalla yskiessä ja aivastaessa. Puolustusvoimilla on hyvä valmius tautitapausten varalta.

Vanhanen rauhoittelee

Pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) mukaan valtiovalta on valmistautunut hyvin sikainfluenssan leviämiseen.

Hallitus sai eilen viranomaisilta selvityksen tilanteesta.

- Meillä Suomessa on hyvä varautumisen perinne, osataan toimia kansallisesti ja kaikki toimijat ovat valmistautuneet tähän influenssa-aaltoon huolella, pääministeri rauhoitteli.

Vanhanen sanoi, että sikainfluenssa koskettaa syksyn ja talven aikana ehkä lähes kolmannesta suomalaisista. Työpaikoilla terveysvaikutukset ovat suuria.

Pääministerin mukaan vaikuttaa onneksi siltä, ettei tauti olekaan niin vaarallinen kuin alkujaan oletettiin.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.