Mainos

Entisen koulun palo sammutettu Piippolassa

Pelastuslaitos sai palon rajattua nopeasti, eikä tuli päässyt leviämään ullakolle.

Yksi ihminen on loukkaantunut tulipalossa Piippolassa Pohjois-Pohjanmaalla myöhään illalla.

Pelastuslaitos sai hälytyksen Leskelän kylässä sijaitsevan entisen koulun palosta hieman ennen puolta kahtatoista. Puurakenteisessa koulussa on nykyään harrastetiloja ja kaksi huoneistoa. Palo sai alkunsa toisesta huoneistosta. Pelastuslaitos sai palon rajattua nopeasti, eikä tuli päässyt leviämään ullakolle.

Syttymishuoneiston asukas loukkaantui palossa, ja hänet kuljetettiin sairaalahoitoon Ouluun. Toisessa huoneistossa oli kaksi ihmistä, jotka eivät kuitenkaan loukkaantuneet palossa.

Tuli tuhosi syttymishuoneiston pahasti, mutta muuten rakennus saatiin pelastettua liekeiltä. Pelastuslaitoksen mukaan tulipalo oli sammutettu kokonaan pian yhden jälkeen.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.