Mainos

Epäsiistit pihat ja rakennukset syyniin

Rakennusvalvonta on tarkastanut pihojen ja rakennuksien kuntoa ruuhka-Suomessa. Pääkaupunkiseudun kaupungit etsivät tänään samanaikaisesti epäsiistejä kiinteistöjä.

Valvontarakennusmestari Pentti Rantanen Espoosta kertoo, että pahimpia ovat ehkä romunkerääjät

- Niitten on vaikea käsittää tätä, että me kehotetaan niitä siivoamaan. Yleensä ne panevat kovastikin hanttiin näissä asioissa, Rantanen kertoo.

Jos kunnossapito on selkeästi laiminlyöty, kunnan virkamiehet kehottavat parantamaan tavat ja antavat kyytipojaksi huomautuksen kiinteistön omistajalle. Jos huomautus ei ole tehonnut, kiinteistön omistajalle voidaan antaa kaksikin uhkasakkoa.

Tarkastajien hartain toive on, että ihmiset omatoimisesti hoitaisivat tonttinsa asianmukaiseen kuntoon. Kaikki eivät kuitenkaan olleet ehtineet siivoamaan ennen ennalta ilmoitettua katselmuskierrosta.

Keväisiä katselmuskierroksia on tarkoitus tehdä jatkossa joka kevät.

(MTV3)

Katso Ahti Uusivuoren juttu MTV3 Katsomosta (Seitsemän uutiset 29.4.2009)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.