Mainos

Erikoinen ilmoitus työvoimatoimiston sivuilla - ennustajilla taas kysyntää

Vuosituhannen vaihteessa ennustajapalveluilmoituksia tuntui löytyvän jokaisen sanoma- tai ilmaisjakelulehden sivuilta. 0700-alkuisiin numeroihin soittamalla sai yhteyden henkilöön, joka lupasi povata soittajan tulevaisuudennäkymiä. Tarjolla oli jos jonkinlaista ennustajaeukkoa ja monelle jäikin mielikuva puhelinennustajista lähinnä rahaa tahkoavina puliveivareina.

Nyt puhelinennustajille näyttää kuitenkin olevan taas kysyntää. Esimerkiksi Rovaniemen työvoimatoimiston sivuilta löytyy avoin työpaikka, jossa yhtiö hakee palvelukseensa ennustustaitoista tai selvännäkötaitoista henkilöä kotona tehtävään puhelintyöhön.

- Itse asiassa olen valmis palkkaamaan jopa 15 ennustajaa, Ambrosia-yhtiön myyntijohtaja Tarja Suorsa kertoo.

Suorsa kertoi laittaneensa oman bisneksen pystyyn, kun huomasi toisella firmalla työskennellessään ihmisten jälleen kiinnostuneen ennustuksista.

Suorsan hakemuksessa kerrotaan, että työ on helppoa ja työajan voi itse valita. Palkkaus tulee provisiona.

- On tullut jo paljon yhteydenottoja, Suorsa kuittaa.

Yrittäjä: Kokemuksen voi aistia

Mutta miten yrittäjä voi varmistua palkattavien ennustajien kyvyistä?

- Minulla itsellä on myös vahva intuitio ja olen myös testannut hakijoiden kykyjä puhelimessa. Yksi hakijoista osasi esimerkiksi kertoa ikäni täysin oikein.

Suorsan palkkaamat ennustajat katsovat soittajan tulevaisuutta korteista. Osalla on myös kokemusta shamanismista, aurojen katsomisesta tai henkilö on harrastanut enkelitietoutta.

Suorsa sanoo itse yhtiönsä tarjoavan henkistä palvelua eikä näe yrityksensä olevan millään tavalla "viihdepalvelujen" tarjoaja.

Keski-ikäiset naiset suurin asiakasryhmä

Suorsan mukaan soittoja tulee kaikista sosioekonomisista ryhmistä. Soittajissa on sekä miehiä että naisia, mutta suurin yksittäinen asiakasryhmä on 45-65 -vuotiaat naiset.

- He ovat kiinnostuneita muun muassa lastensa tulevaisuudesta. Sen sijaan esimerkiksi nuoret aikuiset haluavat ensisijassa vastauksia parisuhteeseen ja työelämään liittyvissä asioissa.

Suorsa muistuttaa, että ennustajalta ei saa "ei" tai "kyllä" vastauksia. Toisinaan ennustaja saa myös valituksia siitä, että ennustukset eivät pitäneet paikkansa.

Kuluttajavirasto: Jos palvelussa on virhe, siitä voi valittaa

Kuluttajavirastosta kerrotaan, että ennustuksia koskevat samat kuluttajalait kuin muitakin palveluita. Jos palvelussa on virhe, siitä voi valittaa.

- Tosin ennustuksissa sitä voi olla aika vaikea osoittaa, tiedotuspäällikkö Laura Salmi Kuluttajavirastosta kertoo.

Hänen mukaansa tärkeintä kuluttajan kannalta on, että ennustusilmoituksessa on kerrottu tarkkaan ennustuksen hinta ja se, onko kyseessä nauhoite vai antaako ennustuksen linjan päässä istuva ihminen.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.