Mainos

Erikoinen marraskuu: Lunta oli enemmän etelässä kuin pohjoisessa

Kulunut marraskuu oli erityinen lumen suhteen. Ilmatieteen laitoksen mukaan lunta oli marraskuun alkupuolella jopa enemmän etelässä kuin pohjoisessa.

Lunta etelään toi poikkeuksellisen kylmä pohjoisen ja idän välinen virta, jonka ansiosta lumensyvyys kasvoi maan etelä- ja itäosassa paikoin jopa 20-30 senttimetriin.

Sen sijaan kuukauden loppupuoliskolla Suomessa vallitsi lauha lounainen ilmavirtaus ja lumiraja siirtyi aina Pohjois-Pohjanmaalle saakka.

Marraskuun alin lämpötila -24,7 astetta mitattiin Sodankylässä 29. päivänä ja ylin lämpötila +8,5 astetta puolestaan Porissa ja Lumparlandissa marraskuun 21. päivänä.

Katsomo-video ei ole saatavilla


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.