Mainos

Erikoishaastattelu: Syöpädiagnoosi pysäytti kansanedustajan arjen –"Miten lapset jaksavat tämän?"

– Se oli kyllä tosi kova isku vasten kasvoja. Tiesin ja tunsin, että jotain hämminkiä on, mutta en hetkeäkään ajatellut, että olisin niin vakavasti sairas.

Aurinkoinen päivä kahdeksan vuotta sitten. Kansanedustaja Maarit Feldt-Ranta ei ollut tuntenut hetkeen oloaan normaaliksi.

Nyt hän oli juuri saanut sairaalassa siihen syyn ja samalla diagnoosin: vatsasyöpä.

– Tieto oli monin tavoin lamaannuttava. Tajusin kuitenkin tavallaan heti siinä ihan muutaman minuutin sisällä, että nyt meni koko elämä uusiksi, Feldt-Ranta kuvailee syöpädiagnoosin jälkeisiä hetkiä.

Vaikka tieto syövästä aiheutti shokin, huoli lapsista ja heidän jaksamisestaan oli kovempi.

– Kun sain kuulla syövästäni, äitini oli kuollut neljä vuotta aikaisemmin syöpään vain 61-vuotiaana. Oikeastaan kaikki, jotka tunsin ja jotka olivat sairastuneet syöpään, olivat kuolleet siihen. Minulle sanalla syöpä, oli tosi voimakas kaiku ja pimeä varjo. Ja sanalla mahasyöpä vielä kovempi. Kyllä siinä tuli tietynlainen shokkireaktio.

Feldt-Ranta kertoo istuneensa diagnoosin jälkeen sairaalan edessä penkillä.

– Aurinko paistoi ja mietin, miten voin kertoa tämän lapsilleni. Se oli suurin murhe. En ollut huolissani itseasiassa itsestäni, vaan siitä, miten lapset jaksavat tämän ja miten he pärjäävät, jos minä kuolen.

Tilanteeseen liittyi paljon tunteita.

– Miten kerrot asian kolmelle teini-ikäiselle lapselle, jotka kipuilevat murrosikäisinä kaikennäköisten asioiden kanssa. Lisäksi nuorimman lapseni, joka oli tuolloin 14-vuotias, paras ystävä oli haudattu vain viikkoa aiemmin. 

"Kaikki hoidot äkkiä mulle nyt"

Feldt-Ranta kertoo, että varsin pian hän alkoi miettiä hoitoja ja syövän nujertamista.

– Tuli sellainen olo, että kaikki hoidot äkkiä mulle nyt. Että haluan päästä äkkiä leikkaukseen ja haluan kaikki myrkyt ja teen just niinku sanotaan, kunhan vaan saan elää. Lapset tarvitsevat vielä äitiään. Kyllä ihmisessä on paljon piileviä voimavaroja, jotka tulevat käyttöön kriittisellä hetkellä.

Feldt-Ranta muistuttaa, että kyse ei ole vain sairaudesta.

– On tärkeää muistaa, että ei se ole pelkästään se kasvain, vaan se on ihan koko ihmisen elämä. Se on perhe, ystävät, työyhteisö, se on ihan kaikki.

Hän korostaa, että ilman läheisiään ja heiltä saamaansa tukea hän ei olisi selvinnyt.

– Minulla oli hyvä tilanne sillä tavalla, että minulla oli ihana perhe, hyvä mies, joka oli tukena ja otti vastuuta lapsista. Minulla oli paljon hyviä ystäviä, jotka myös tulivat perheen tueksi. Ennen hoitojen alkua oli vain pari päivää aikaa hoitaa asioita. Minun ei tarvinnut huolehtia niistä käytännön asioista, vaan läheiset olivat apuna.

Feldt-Ranta sanoo, että oli myös helpottavaa asettua muiden hoidettavaksi.

– Menin terveydenhuollon rattaisiin. Koin, että siellä on ammattilaiset, jotka pitävät minusta huolta. Ajattelin, että teen just niin kuin he käskevät. Ajattelin, että kaikki menee hyvin. Koen voimakkaasti, että sen lääketieteellisen avun lisäksi sillä muulla tuella on valtavan suuri merkitys.

Hän painottaa sitä, että sairastuneen olisi tärkeää saada sairastaa rauhassa, ilman muita murheita.

– Kun on paljon raskaita hoitoja, minullakin melkein vuoden mittainen prosessi erilaisin kääntein, niin siinä on vaikea jaksaa, jos ei ole henkisesti hyvässä kuosissa. Jos sen sairauden lisäksi pitää vielä olla huolissaan toimeentulosta tai lapsista tai vanhemmista, kyllä siinä kenen tahansa voimavarat loppuvat.

"Välinpitämättömyys ei auta ketään"

Feldt-Rannan mukaan jokainen ihminen on yksilö ja tuen tarve vaihtelee. Selvää on hänen mukaansa kuitenkin se, että jokainen tarvitsee tukea, välinpitämättömyys ei auta ketään.

– Olen keskustellut paljon muiden sairaiden kanssa. Osa haluaa olla ihan rauhassa yksin, neljän seinän sisällä. Toiset taas haluavat, että koko maailma kannattelee ja syleilee, kuten minä. Kannattaa olla sillä tavalla herkkänä, että on monentyyppisiä tilanteita. Välinpitämättömänä ei kuitenkaan kannata olla, ei kannata leikkiä, että mitään ei ole tapahtunut, eikä kukaan ole sairastunut. Se ei toimi.

Feldt-Ranta haluaa nostaa esille suomalaisen terveydenhuollon toimivuuden, mutta myös epätasa-arvoisuuden. 

– Omalta kohdaltani terveydenhuolto toimi. Kaikki tapahtui todella nopeasti. Mutta päättäjänä on tärkeä sanoa se, että suomalaiset ovat eriarvoisessa asemassa. Me, jotka olemme töissä, olemme työterveyshuollon piirissä ja sitä kautta lääkäriin pääsee helposti jo samana päivänä tai viimeistään seuraavana päivänä. Mutta moni suomalainen ei ole tämän hyvän hoidon piirissä kuten eläkeläiset, työttömät ja lapsiperheet esimerkiksi.

Feldt-Ranta tietää, että eri puolilla Suomea voi joutua jonottamaan kuukausia, jotta pääsee ihan tavalliselle lääkärille.

– Se on aidosti ongelma, koska esimerkiksi tällaisissa tapauksissa sairaudet ehtivät levitä tosi pitkälle. Se on inhimillisesti kauheaa, mutta myös taloudellisesti typerää.

"Elämä on tässä ja nyt"

Kansanedustaja kertoo, että syöpä pisti elämän uusiksi perinpohjin. Toisen kerran hän kohtasi sairauden marraskuussa 2013.

– Sairastumisten myötä elämä on ihan just tässä ja nyt. Moni ihminen, joka on käynyt kriisin läpi, tietää, että sen jälkeen arvostaa pienempiä asioita. Joku kiva hetki arjesta, puistokävely tai lapsenlapsen nauru, ne ovat niitä suurimpia asioita. Sairastuminen on tuonut elämään kokonaan erilaista perspektiiviä. Minulla on ihan samat arvot kuin aiemmin mutta asioista on tullut paljon konkreettisempia.

Feldt-Ranta toivoo, että hän voi esimerkillään antaa uskoa ja toivoa muille syöpädiagnoosin saaneille.

– En halua vähätellä sitä, että sairastumiseen liittyy tosi paljon kärsimystä, kipua ja pahaa oloa, mutta on lohdullinen ajatus, että jokainen voi itse päättää jääkö siihen kiinni ja sitä voivottelemaan vai nauttiiko niistä hyvistä hetkistä ja puhuu niistä. 

MTV haastatteli Feldt-Rannan Porin SuomiAreena-tapahtumassa. Hän saapui haastatteluun hymyilevänä ja täynnä energiaa.

– Vaikka minulla on syöpä, jossa on aika huono ennuste, täällä minä heilun ja olen täysillä mukana yhteiskunnassa kahdeksan vuotta sen jälkeen, kun alunperin sairastuin. Yritän nauttia jokaisesta päivästä ja toivon, että se antaa toivoa niille, jotka itse ovat sairaita tai heidän omaisilleen ja läheisilleen. 

Feldt-Ranta puhui sairaudestaan myös lääkeyhtiö Rochen järjestämässä tilaisuudessa. Hoidoista keskusteltiin Suomi-Areenassa lisäksi muissa tilaisuuksissa. 


Katso koko SuomiAreenan ohjelma ja kaikki puhujat osoitteesta suomiareena.fi

Tiistain suorat verkkolähetykset: 

Katsomo-video ei ole saatavilla

Katsomo-video ei ole saatavilla

Katsomo-video ei ole saatavilla


Katsomo-video ei ole saatavilla

Katsomo-video ei ole saatavilla

Katsomo-video ei ole saatavilla

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.