Mainos

Erikoislääkäri: Aikuinen jäähylle lapsen sijaan

Suomalainen lastenpsykiatri pitää yleistä lasten rangaistusmetodia - jäähyä - vääränä tapana ohjata lapsen käytöstä haluttuun suuntaan. 

Erikoislääkäri Janna Rantalan mukaan lapsen kyky ymmärtää syy-seuraussuhteita on vielä kehittymätön.

Rantala korostaa, että lapsi tarvitsee aikuisen apua oppiakseen sosiaalisia taitoja. Hän toteaa, että aikuisen vastuulla on rauhoittaa tilanne ja käydä niitä läpi.

- Se, että lapsi erikseen eristetään johonkin istumaan ja "miettimään", mitä on tullut tehtyä, ei kyllä opeta lapselle tunteiden hallintaa, tilanteiden arviointia tai oman toiminnan pohtimista. Lapsi tulee rangaistuksi tavalla, joka ei ota huomioon tilanteen monimutkaisuutta, toteaa Rantala.

Ongelma on myös se, että aikuiset määräävät jäähyjä ollessaan suuttuneita ja vihaisia.

Jäähyn sijaan Rantala suosittaa yhteistä rauhoittumishetkeä ja tilanteesta keskustelemista.

- Usein se, kenet kannattaa laittaa jäähylle, olen minä itse. Jos hermo alkaa kiristyä, niin voi mennä itse rauhoittumaan johonkin vähäksi aikaa. Näin pystyy hoitamaan tilanteen aikuismaisesti sen sijaan, että ryntäisi jäähyttämään lasta, pohtii Rantala.

Tuoreessa kahden amerikkalaistutkijan kirjassa todetaan, että jäähy voi olla lapselle yhtä haitallinen kuin fyysisen väkivallan kohteeksi joutuminen.

Lapsille tehdyissä kuvauksissa eristäminen ja sen aiheuttama psyykkinen vaikutus näkyy aivoissa samalla tavalla kuin fyysinen kipu.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.