Mainos

Erikoislääkäri: Osa allergiatesteistä turhia

Osa allergioiden toteamiseksi tehdyistä ihon pistokokeista on turhia, ja niitä tulkitaan vaihtelevasti. Näin arvioi lastentautien erikoislääkäri Peter Csonka Lääkäripäivillä.

Esimerkiksi prick-testejä tehdään vuosittain noin 70 000.

Csonka painottaa, että allergia ei selviä pelkällä testillä.

Esimerkiksi koivuallergiasta kärsivän ihmisen ihotesti näyttää usein allergiaa myös juureksille, joten ihminen alkaa herkästi vältellä juureksia. Kuitenkin hän voisi syödä niitä aivan rauhassa, kunhan ne on kypsennetty. Samoin testi voi näyttää allergiaa kananmunalle, vaikka useimmat voivat syödä kypsiä kananmunia.

-Terveetkin ihmiset tuottavat vasta-aineita, mikä näyttäytyy positiivisena ihopistotestin tuloksena, lääkäri sanoo.

Lasten allergioihin erikoistuneen Csonkan mukaan testejä pitää yhtenäistää. Nykyisin ihon pistokokeissa käytettävien uutteiden pitoisuudet vaihtelevat, ja jopa saman valmistajan aineet ovat erilaisia eri vuosina.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.