Mainos

Erikoissairaanhoitoon pääsy tökkii yhä

Erikoissairaanhoitoon pääsyssä on yhä pahoja puutteita. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) kertoo, että viime vuoden lopulla 3750 ihmistä oli odottanut sairaalahoitoon pääsyä yli puoli vuotta.

Pitkään jonossa olleiden määrä oli lyhentynyt kesästä vajaalla 400:lla. Tilanne ei kuitenkaan parantunut kesän jälkeen yhtä paljon kuin aikaisempina vuosina. Myös hoidon alkaminen hidastui eli ensimmäistä käyntiä piti odottaa aiempaa kauemmin.

Tilanne parani kesästä kymmenessä sairaanhoitopiirissä, neljässä pysyi ennallaan ja kuudessa huononi. Pääsy erikoissairaanhoitoon heikkeni eniten Pohjois-Pohjanmaalla ja kohentui eniten Pirkanmaalla.

Huonoin tilanne on silmätautien hoidossa ja kirurgiassa, etenkin kaihileikkauksissa ja ortopedisissä leikkauksissa.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.