Mainos

Erittäin vaarallista myrkkyä valui tynnyreistä Vantaalla

Arviolta muutamia desilitroja erittäin myrkyllistä lyijytetrametyyliä valui tynnyristä merikontin lattialle terminaalialueella Vantaan Hakkilassa tänään.

Kyseessä oli erittäin vaarallinen myrkky, minkä takia palomiesten täytyi työskennellä kemikaalisuojavarusteissa. Myrkkytynnyreiden tarkastus ja siirto kontista kesti pitkälle iltaan asti.

Noin 80 tynnyriä sisältävä kontti oli tulossa Meksikosta Riihimäelle Ekokemin laitokselle jälleenkäsittelyyn, kun rekan kuljettaja tunsi hieman ennen puolta päivää pahan hajun. Koska rekan kuljettaja oli saanut vaarallisten aineiden kuljetusten koulutuksen ja tiesi, että lastina oli lyijytetrametyyliä, hän hälytti pelastuslaitoksen heti paikalle.

Kontti eristettiin Vanhan Porvoontien varrella olevalla terminaalialueella siten, ettei ympäristölle aiheutunut hajuhaittoja. Lisäksi poliisi eristi lähistöllä yhden tienpätkän.

Varotoimiin ryhdyttiin pääasiassa sen varalta, että siirrettäessä joku tynnyri olisi hajonnut. Lisäksi koko rekka allastettiin muovilla, jotta mahdollisesti ulos vuotava myrkky olisi jäänyt altaaseen.

Palomiehet löysivät vajaa kymmenen vuotavaa tai ainakin märkää tynnyriä, jotka sijoitettiin suoja-astioihin. Työ oli aikaavievää, sillä jokainen kontin tynnyri oli tarkastettava yksitellen. Tynnyrien tarkastus jatkuikin iltaan asti.

Työvuorossa olleilla palomiehillä oli täyskemikaalisuojavarustus, johon kuuluvat paineilmahengityslaite ja kemikaaliroiskeilta suojaava puku. Lyijytetrametyyliä käytettiin ennen Suomessakin bensiinin moottorin nakutuksenestoaineena.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.