Mainos

Esa Longalle etsitään seuraajaa valtakunnansovittelijaksi

Työ- ja elinkeinoministeriö hakee Esa Longalle seuraajaa valtakunnansovittelijan virkaan.  

Helsingin Sanomissa julkaistun ilmoituksen mukaan uuden sovittelijan on määrä aloittaa tehtävässään ensi vuoden alussa.  

Lonka, 66, on toiminut sovittelijana elokuusta 2009 lähtien. Hän toimi ennen nimitystään johtajana sosiaali- ja terveysministeriössä.  
Hakijalta edellytetään ylempää korkeakoulututkintoa sekä hyvää perehtyneisyyttä työlainsäädäntöön ja työmarkkinoiden toimintaan. Hakuaika umpeutuu 2. lokakuuta.  

Työmarkkinoiden riitoja sovitteleva virka on ollut Suomessa vuodesta 1962.  

Longan nimitystä vuonna 2009 edelsi farssiksi luonnehdittu kiistely uudesta sovittelijasta. Lonkaan päädyttiin, kun kukaan ay-liikkeen ehdokkaista ei saanut kaikkien palkansaajajärjestöjen tukea taakseen.   

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.