Mainos

Espoon turma: Kolme työntekijää loukkaantui valokaaren iskiessä

Suurjännitelinjasta lähtenyt valokaari haavoitti kolmea rakennustyömaan työntekijää Espoossa.

Kolmikko oli töissä Kauklahdenväylällä, kun he olivat raudoittamassa paalulaattaa. Autonosturi osui suurjännitelinjaan, jolloin siitä lähtenyt valokaari johtui työntekijöihin.

Kaikki kolme on viety sairaalaan, mutta vammojen vakavuudesta ei toistaiseksi ole tietoa.

Kyseessä on Espoon kaupungin rakennuttama työmaa, jota urakoi Graniittirakennus Kallio Oy.

Urakassa parannetaan Kauklahden väylää Saunalahden ja Kurttilan välillä. Alueelle rakennetaan muun muassa uusia kevyen liikenteen yhteyksiä ja liittymäjärjestelyjä. Työ jatkuu vuoden loppuun.

Poliisi ja työsuojeluviranomaiset tutkivat tapahtunutta.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.