Mainos

ESS: Ihosyöpäpotilaita hoidetaan auringolla

Ihosyövän hoidossa käytetään nykyään myös syövän aiheuttajaa – eli auringonvaloa. Hoito on päivänvalohoitoa.

Etelä-Suomen Sanomien mukaan Päijät-Hämeen keskussairaala on ensimmäinen poliklinikka, jossa hoitoa käytetään Suomessa.

– Pinnalliset ihosyövät ovat niin sanotusti räjähtäneet käsiin. Kaikki ihosyövät vievät ihotautien poliklinikkamme neljästä lääkäristä lähes kahden työpanoksen, kertoo ihotautien erikoislääkäri Kari Saarinen Päijät-Hämeen keskussairaalasta.

Uusi hoitomuoto on mahdollista toteuttaa vaikka omalla takapihalla. Verrattuna aiempaan, sairaalassa annettuun fotodynaamiseen valohoitoon, uusi valohoito ei sido potilasta sairaalaan.

Potilaan täytyy viettää ulkoilmassa kaksi tuntia, jotta päivänvalo ehtii tehota ihon kasvaimiin.

– Päivänvalohoitoa on tehty esimerkiksi Tanskassa kolmisen vuotta. Hoitomuoto on tuore, eikä sitä siksi käytetä vielä Suomessakaan muualla kuin meillä, erikoislääkäri Saarinen kertoo.

Hoidon tehokkuudesta on saatu hiljattain ulkomailla erinomaisia tuloksia.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.