Mainos

ESS: Kissojen rekisteröinnistä kaavaillaan pakollista

Ministeriössä kaavaillaan eläinsuojelulakiin muutosta, jonka myötä kissojen ja koirien rekisteröimisestä tulisi pakollista, kertoo Etelä-Suomen Sanomat.

Suomessa kissojen ja koirien rekisteröinti on vapaaehtoista, mutta monessa EU-maissa se on pakollinen toimenpide. 

Huoli on etenkin luontoon hylätyistä kissoista, jotka täyttävät löytöeläinsuojat.

Luontoon jätettyjä tai karkuteille lähteneitä kissoja on tunnistamisen vuoksi hankala palauttaa omistajalleen. Rekisteri helpottaisi kadonneen eläimen löytymistä ja olisi tärkeää myös eläinsuojellisistaa syistä.

– Kissa ei ole kertakäyttöesine, maa- ja metsätalousministeriön eläinlääkintöylitarkastaja Tiina Pullola sanoo ESS:lle.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.