Mainos

ESS: TE-keskuksen puhelinlinjat jumissa

Työvoimapalveluiden puhelinlinjat ovat ruuhkautuneet pahoin, kirjoittaa Etelä-Suomen Sanomat.

Lehden mukaan Mikkelissä sijaitsevaan TE-asiakaspalvelukeskukseen tuli soittoja tammi-helmikuussa yli 140 000 kappaletta. Tämä on lähes 50 000 puhelua enemmän kuin vastaavana aikana vuosi sitten.

Puheluista vain puolet meni läpi. Jopa 76 000 yhteydenottoa päättyi ennen kuin puhelu yhdistyi asiakaspalvelijalle.

- Työkuorma on aika valtava. Henkilöstön voimavarat ovat koetuksella myös siksi, että useat soittajat ovat ärtyneitä, asiakaspalvelukeskuksen johtaja Päivi Lehtonen kertoi Etelä-Suomen Sanomille.

Lehti arvelee puhelinruuhkan pääsyylliseksi TE-toimistoverkon harventamista. Ongelmaa on pahentanut myös Elisalta hankittu työ- ja elinkeinotoimistojen langaton puhelinkeskus, jota ovat vaivanneet käyttökatkot.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.