Mainos

Etelä-Suomen laskettelukeskusten joulu on valkoinen

Iso osa etelän hiihtokeskuksista sai rinteensä auki jo itsenäisyyspäivän tienoilla.

Joulun ja uudenvuoden vapailla laskemaan ja lautailemaan pääsee melkein kaikissa eteläisen Suomen keskuksissa.

- Hyvillä mielin meillä odotetaan joululomia. Tähän viikonloppuun saadaan kaikki rinteet auki, enää ei tarvitse lumettaa. Kaikki on valmiina, Vihti Skin Sami Uotila sanoo.

Myös Pälkäneellä sijaitsevan Sappeen lumitilanne on hyvä.

- Yhdeksän rinnettä on auki, 11 rinnettä meillä on yhteensä. Kaksi viimeistä aukaistaan heti joulun jälkeen. Kausi on täydessä käynnissä, tästä se talvi lähtee, Kosti Puurunen kertoo.

Turun Hirvensalossa käytössä on kaksi hissiä, päärinne sekä ilmainen lastenrinne.

Vihti, Sappee ja Hirvensalo ovat kiinni jouluaattona, mutta avaavat jo joulupäivänä. Keskusten nettisivuilta löytyy tarkemmat tiedot joulun ja uudenvuoden aukioloajoista.

Tapahtumia ja testausta

Etelä-Suomen keskuksissa satsataan tapahtumiin asiakkaiden houkuttelemiseksi.

- Lauantaina meillä on joulupujottelu-tapahtuma. Kalle Palander on mukana rinteessä, joulupukin asussa tietenkin. Talven päätapahtuma on 26. Tammikuuta, silloin Alpentreffen-tapahtumassa meillä esiintyy Robin, Uotila kertoo.

- Miellä on muun muassa Suomi Slalomia ja testitapahtumia joulun ja loppiaisen välillä, Sappeen Puurunen kertoo.

Suomen Hiihtokeskusyhdistyksen ylläpitämän www.ski.fi –sivuston mukaan Etelä-Suomen 25 laskettelukeskuksesta on auki on 24. Keski-Suomessa auki on 22 keskusta ja pohjoisessa 18. Suomen Hiihtokeskusyhdistys varoittaa sivuillaan siitä, että lumivyöryvaara on syytä pitää mielessä heti kauden alussa.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.