Mainos

Etelä-Suomen maatiloja uhkaavat tukimenetykset

Etelä-Suomen maatilat uhkaavat menettää merkittävän osan tuistaan elleivät Suomi ja EU:n komissio löydä asiassa sopua ennen vuodenvaihdetta. Suomi haluaisi jatkossakin maksaa omasta kassastaan erikoistukea Etelä-Suomen tiloille ja vielä korottaa tuen tasoa. Komissio taas ajaisi tukea alas. Suomen maatalousministeri Juha Korkeaoja ja maatalouskomissaari Franz Fischler neuvottelevat asiasta huomenna Brysselissä.

Suomi maksaa kansallista tukea Etelä-Suomen alueelle tänä vuonna yhteensä 132 miljoonaa euroa. Maidontuotannon osuus tästä on noin 32 miljoonaa euroa, sikatalouden noin 46 miljoonaa euroa ja kasvihuoneiden saama osuus noin 20 miljoonaa euroa. Lisäksi kananmunantuottajille, siipikarjanlihantuottajille ja naudanlihantuottajille maksetaan kullekin ryhmälle vajaa 10 miljoonaa euroa.

Vähä-Ojalan tilalla, Porvoon liepeillä laiduntaa 23 lehmää. Tila tuottaa vuodessa 140 000 litraa maitoa. Myyntituloa siitä saadaan 48 000 euroa. Lisäksi Suomen valtio maksaa tuotantotukea runsaat 8 000 euroa. Se on merkittävä osa tilan tuloista. Koska maidonhinnan tiedetään laskevan, tuen toivotaan nousevan.

- Kyllä me tällä hetkellä olemme sellaisessa tilanteessa, että maatilalla kynttilä palaa kahdesta päässä. Eli tuotantokustannukset nousee ja tuotteen hinta laskee eli jotain korjausta siihen pitäisi saada, sanoo tilan isäntä Pekka Mikander.

Suomella on lupa maksaa omasta kassastaan Etelä-Suomessa tuotantotukea vajaat kuusi senttiä maitolitraa kohden. Muualla maassa tuki on lähes 9 senttiä ja se saisi olla korkeampikin. Eroa halutaan kaventaa nostamalla etelän tukea, mutta siihen EU:n komissio ei halua suostua.

Samalla Suomi pyrkii pitkäjänteisimpiin ratkaisuihin. Kun Suomi liittyi EU:hun, pohjoisen tuki saatiin pysyväksi, mutta Etelä-Suomen tuki on katkolla aina muutaman vuoden välein. Nyt siihen haluttaisiin 10 vuoden ratkaisu. Se helpottaisi tulevaisuuden suunnittelua maatiloilla.

- Nämähän ovat investointeja, joita pitää suunnitella pitkään ja tehdä pitkällä aikavälillä. Eihän niitä rakennuksia tai muita tehdä yhden vuoden väliajoin, vaan niiden täytyy olla kymmeniä vuosia. Ja jos se sitten aina loppuu siihen muutamaan vuoteen, niin se on niin epävarmaa, että siinä voi käydä huonosti, kertoo Vähä-Ojalan tilan emäntä Paula Mikander.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 28.09.2003)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.