Mainos

Etelä-Suomen teillä kolarisuma

Vaikeat keliolosuhteet ovat edesauttaneet yli sadan kolarin sattumista Etelä-Suomen teillä.

Etelä-Suomessa on tänään ajettu kieli keskellä suuta. Huono ajokeli johtui ilman nopeasta lauhtumisesta ja lumisateesta. Yhdistelmä on liikenteessä pirullinen.

Illansuuhun mennessä Etelä-Suomen läänin alueella oli sattunut yli 100 kolaria, liikkuvan poliisin päivystäjä kertoi. Normaalisti koko päivän aikana sattuu tähän vuodenaikaan 20-40 kolaria.

Helsingissä oli yllättäen vain hieman keskimääräistä enemmän kolareita, Helsingin poliisin hälytyskeskuksesta kerrottiin puolelta päivin. Missään kolareissa ei ollut sattunut henkilövahinkoja. Raitiovaunun tönäisemä jalankulkijakin selvisi pelkillä mustelmilla. Turma sattui aamupäivällä Mäkelänkadulla.

Kaikista muistakin Etelä-Suomen läänissä puoleen päivään mennessä sattuneista onnettomuuksista selvittiin ilman pahoja loukkaantumisia.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.