Mainos

Etelään lämmin ja aurinkoinen vappu - pohjoisessa epävakaista

Vapuksi Etelä-Suomeen on luvassa aurinkoista ja lämmintä säätä. MTV3:n meteorologi Visa Salojärvi kertoo, että pohjoisessa on sen sijaan epävakaista ja sää kylmenee vapusta alkaen.

Sää jatkuu vielä vappuaattona lämpimänä etelässä, mutta sää on viilenemässä ja muuttumassa epävakaiseksi Pohjois-Suomesta alkaen. Suomeen on myös saapumassa hiljalleen sateita Norjanmereltä.

Vappuaattoaamunaa on laajalti poutaista ja aurinkoista, tosin aivan pohjoisimmassa Lapissa voi hieman sataa. Aamun lämpötila on etelässä viiden asteen tuntumassa ja pohjoisessakin ollaan pari astetta plussan puolella.

Iltapäiväksi sadealue liikkuu pohjoisesta kohti Suomea ja Pohjois-Suomessa sataa jo päivällä monin paikoin. Aivan pohjoisimmassa lapissa lämpötila on päivällä nollan tuntumassa, jolloin sateet voivat tulla myös rännän sekaisena.

Oulun korkeudella vappuaaton päivälämpötila on noin kymmenessä asteessa.

Etelä-Suomen yllä on päivällä pilvilautta, mutta aurinko pääsee kuitenkin monin paikoin paistamaan sen läpi. Lämpötila kohoaa jälleen etelän sisämaassa viiteentoista asteeseen. Idässä on selvästi kylmempää ja samoin rannikkovyöhykkeillä.

Tiistaiksi sää viilenee

Vapuksi pohjoisen sadealue liikkuu Suomen itäpuolelle ja vappupäivänä on laajalti aurinkoista. Pohjoisessakin aurinko pääsee paikoin paistamaan. Sää on kuitenkin tiistaihin tultaessa jo jonkin verran kylmentynyt.

Pohjoisesta virtaa kylmempää ilmaa kohti etelää ja vapusta eteenpäin yöt ovat kylmiä. Öisin saattaa olla pakkasta eteläisintä Suomea myöten koko viikon ajan.

Loppuviikko epävakaista

Keskiviikkona satelee lähinnä Itä- ja Pohjois-Suomessa. Lämpötila on vain muutamia asteita plussan puolella. Etelässä ja lännessä on kuitenkin keskiviikkona laajalti aurinkoista ja lämpötila on kymmenen asteen tuntumassa

Torstaista alkaen koko maassa on hyvin epävakaista ja sateista. Tosin aurinkokin näyttäytyy paikoitellen.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.