Mainos

Etla: Palkkojen yleiskorotus jäätävä lähelle nollaa

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ehdottaa hallitukselle suuria päätöksiä Suomen kilpailukyvyn korjaamiseksi ja julkisen talouden tasapainottamiseksi.

Jotta kilpailukyky palautuisi, palkkojen yleiskorotusten pitää toimitusjohtaja Vesa Vihriälän mukaan jäädä lähivuosina nollan pintaan.

Hallituksen pitäisi Etlan mukaan päättää pikaisesti eläkeiän nostamisesta ja yhteisöverokannan alentamisesta 20 prosenttiin vaalikauden loppuun mennessä. Lisäpäätöksiä tarvitaan myös valtiontalouden alijäämän supistamiseksi ja velkasuhteen kääntämiseksi laskuun hallitusohjelman mukaisesti.

– Suomen kokonaistuotanto voisi tällä hetkellä olla 4-5 prosenttia suurempi, jos voimavarat olisivat tehokkaasti käytössä, Vihriälä sanoi Etlan muistion julkistamistilaisuudessa Helsingissä.

Kuntauudistus on Etlan mukaan syytä saattaa satamaan suurimmat puutteet karsien. Sosiaali- ja terveydenhuollon sekavassa uudistushankkeessa on tutkimuslaitoksen mielestä syytä ottaa aikalisä.

Hallitus käsittelee talouspoliittisia linjauksiaan hallituskauden puolivälin tarkistuskokouksessa 28. helmikuuta. Kehysriiheen hallitus kokoontuu 21. maaliskuuta.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.