Mainos

Etla: Suomi pysyy nippa nappa pinnalla

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla arvioi, että Suomen talous välttyy tänä vuonna niukasti supistumiselta. Etla ennustaa, että Suomen kokonaistuotanto kasvaa 0,2 prosenttia. Ensi vuonna kasvun ennakoidaan kiihtyvän yhteen prosenttiin.

Etla pudotti ennustettaan hieman viime maaliskuusta, koska vienti ja investoinnit ovat kehittyneet jonkin verran ennakoitua heikommin.

Kuluvalla vuosipuoliskolla viennin arvioidaan kuitenkin virkistyvän hieman.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.