Mainos

EU-ehdokkaille tukea MTK:lta

Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK antaa suoraa tukea EU-vaaleissa noin kymmenelle ehdokkaalle.

MTK:n järjestöjohtajan Matti Voutilaisen mukaan kymmenkunnalta ehdokkaalta on kysytty, ottavatko he tuen vastaan. Vastauksia odotetaan alkuviikosta, ja tuen vastaanottajat julkistetaan.

Maaseudun Tulevaisuuden mukaan suoraa tukea on tarjottu kolmen eri puolueen ehdokkaille. Avustusten määrä vaihtelee muutamasta tuhannesta muutamaan sataan euroon.

Lisäksi liitto tukee entisen puheenjohtajansa Esa Härmälän (kesk.) kampanjaa tarjoamalla työapua.

MTK on varannut eurovaalikampanjointiin yhteensä noin 40 000 euroa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.