Mainos

EU:hun vientitulleja halutaan pois köyhymmiltä mailta

Suomi ja Ruotsi kiirehtivät Euroopan unionia poistamaan tullit ja kiintiöt maailman köyhimpien maiden vienniltä EU:hun.

Ulkomaankauppaministeri Kimmo Sasin mukaan Suomi kannattaa EU:n komission syyskuussa tekemää ehdotusta ja toivoo pikaista kaupan esteiden poistamista köyhimmiltä kehitysmailta. Komissio ehdotti syyskuun lopussa, että EU vapauttaa maailman 48 köyhimmän maan viennin unioniin kokonaan asevientiä lukuun ottamatta.

Kauppakomissaari Pascal Lamyn ehdotuksen mukaan kehitysmaiden kauppa vapautettaisiin heti. Poikkeuksen muodostaisivat banaanit, sokeri ja riisi, joiden kauppa vapautettaisiin kolmen vuoden kuluessa. EU:n komissio julkisti ehdotuksensa verkkosivuillaan jo syyskuun lopulla. Sen jälkeen esitys ei kuitenkaan ole edennyt, koska eräät unionin jäsenmaat vastustavat ehdotettua tullien poistamista vähiten kehittyneiltä mailta.

Sasin mukaan komission ehdotuksesta keskusteltiin EU:n yleisten asiain neuvostossa marraskuun lopulla. Hän ei halua kertoa, mitkä maat ehdotusta vastustavat.
-Sen voin sanoa, että ne ovat maita, jotka yleensäkin suhtautuvat nihkeästi kaupan vapauttamiseen, hän totesi.
Suomelle köyhimpien maiden tullien poistaminen ei Sasin mukaan ole ongelma. Kyse on hänen mukaansa tärkeästä toimesta kehitysmaiden aseman parantamiseksi maailmankaupassa. Siksi Suomi kannattaa ehdotusta.

Yhdessä Ruotsin kanssa Suomi onkin Sasin mukaan pyrkinyt kiirehtimään päätöstä. EU:n osuus köyhimpien kehitysmaiden viennistä on lähes kaksi kolmasosaa. Vuonna 1998 niiden viennin arvo oli 15,5 miljardia euroa, mistä vienti Euroopan unioniin oli 8,7 miljardia euroa. Sen osuus EU:n koko tuonnista oli vajaa prosentti. YK:n luokituksen mukaisista 48 köyhimmästä maasta 39 maata kuuluu ns. ATK-maiden ryhmään, johon EU:lla on erityssuhde.

(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.