Mainos

EU-komissio vaatii Suomea muuttamaan lentosopimuksia

EU:n komission mielestä Suomen tekemät kahdenväliset lentoliikennesopimukset unionin ulkopuolisten maiden kanssa rajaavat joidenkin lentoreittien liikennöintioikeuden vain tietyille yrityksille.

EU:n komission mukaan Suomella, Italialla, Portugalilla ja Saksalla on syrjiviä kahdenvälisiä lentoliikennesopimuksia unionin ulkopuolisten maiden kanssa. Kyseiset neljä jäsenmaata saavat komissiolta perustellun lausunnon, jonka jälkeen asia voidaan viedä EY:n tuomioistuimeen, mikäli vaadittuja korjauksia ei ole tehty.

Komissio sanoo, että sopimusten sisältämillä kansallisuuslausekkeilla ohjataan eräiden kansainvälisten reittien liikennöintioikeus vain tietyille yrityksille.

EY:n tuomioistuin puuttui jo marraskuussa 2002 lentoliikenne- eli open skies -sopimuksiin, joista väännettiin sitä ennen pitkään kättä komission ja jäsenmaiden välillä. Tuomioistuin katsoi tuolloin, että maiden omat kahdenväliset sopimukset ovat vastoin yhteisön lainsäädäntöä. Komission mukaan Suomi ja kolme muuta jäsenmaata ovat EY:n tuomioistuimen ratkaisusta huolimatta tehneet edelleen uusia sitoumuksia unionin ulkopuolisten maiden kanssa. Toimillaan ne haittaavat lentoliikennealan sisämarkkinoita ja laiminlyövät syrjimättömyyden periaatetta.

Komissio muistuttaa, että EU:lla on yksinomainen toimivalta tietyissä kansainvälisen lentoliikenteen asioissa, jonka vuoksi jäsenvaltiot eivät voi enää tehdä yksinään kansainvälisiä lentoliikennesopimuksia.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.