Mainos

EU-kriitikot varoittavat liittovaltio-EU:sta

EU-kriittinen Vaihtoehto EU:lle -järjestö arvioi EU:n huippukokouksen osoittaneen, että unionia kehitetään vauhdilla liittovaltion suuntaan. Järjestön puheenjohtaja Ulla Klötzer epäilee poliittisen johtomme vievän Suomea Saksan ja Ranskan suunnittelemaan kovaan ytimeen "vaikuttamisen verukkeella".

Klötzerin mukaan suomalaiset johtajat uskovat Suomelle olevan eduksi, kun "yli 80 prosenttia Suomen lainsäädännöstä tapahtuu elimissä, joissa suomalaisen vaikutusvallan osuus on 3 prosenttia".

Vaihtoehto EU:lle epäilee Suomen kulkeutuvan myös Nato-yhteistyöhön EU:n kautta ilman kansalaisten tukea, samalla tavoin kuin Suomi vietiin Emuun ilman kansalaiskeskustelua. Klötzer huomauttaa, että Tanska on jättäytynyt kansanäänestyksen kautta tämän kehityksen ulkopuolelle ja että Ruotsissa ja Britanniassa poliittiset johtajat ovat niin ikään kansaa kuunnellen päättäneet edetä hitaammin EU-yhteistyön syventämisessä.
(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.