Mainos

EU:lta erityistukia maidon ja naudanlihan tuotantoon

EU-komissio on myöntänyt Suomelle erityistukia maidon ja naudanlihan tuotantoon sekä teuraskaritsojen kasvatukseen. Tukipakettiin sisältyy lisäksi valkuais- ja öljykasvitukea sekä tukea tärkkelysperunan viljelyyn.

Tukipaketilla halutaan turvata maidon ja naudanlihan tuotanto Etelä-Suomessa. Ensimmäiset tuet maksetaan joulukuussa.

Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila muistutti Tammelan kyläasumisen messuilla pitämässään puheessa, että valkuais- ja öljykasvien sekä tärkkelysperunan viljelyllä on lisäksi monia ympäristöhyötyjä.

EU-komission virkamieskäsittelyssä hyväksymän tukipaketin arvo on yhteensä 57 miljoonaa euroa. Tuotantoon sidotut tuet hyväksyttiin Suomen esityksen mukaisesti.

Tukipaketti on osa EU:n maatalouspolitiikan välitarkastusta, jota kutsutaan terveystarkastukseksi. Tarkastelussa oli politiikan soveltaminen kansallisella tasolla vuosina 2010–2013.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.