Mainos

EU:n huippunimi: Kataisella saumat isoihin tehtäviin

Pääministeri Jyrki Kataisella (kok.) on hyvät mahdollisuudet nousta EU:n huipputehtäviin, uskoo EU:n komission puheenjohtajaksi ehdolla oleva Luxemburgin Jean-Claude Juncker. 

– 130-prosenttisesti, Suomeen Kataisen vieraaksi tänään saapunut Juncker sanoi.

Hän ei suostunut arvioimaan, mikä EU:n viidestä huipputehtävästä Kataisen ulottuvilla voisi olla. Ellei hän saa yhtäkään näistä, tulee Kataisesta halutessaan Suomen EU-komissaari.

Juncker tviittasi iltapäivällä, että hän haluaisi Kataisen komissaariksi ja antaisi tälle merkittävän salkun. Juncker sanoo luottavansa omiin mahdollisuuksiinsa nousta komission johtoon. 

Pääministeri Katainen tukee puolestaan Junckeria komission puheenjohtajaksi.

Entä miten Juncker näkee Kokoomuksen mahdollisuudet saada todellinen jättipotti eli pääministerille Eurooppa-neuvoston tai euro-ryhmän puheenjohtajuus, joilloin ministeri Alexander Stubb saisi  komissaarin salkun.

 – Minulla on joitain lahjoja. Minulla on valtava mielikuvitus. Mutta en ole maailman johtaja, Juncker toppuutteli.

Komission puheenjohtajan paikan saa Euroopan parlamentin vaaleissa suurimmaksi yltävä ryhmä. Juncker on Euroopan kansanpuolueen ehdokas tehtävään.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.