Mainos

EU:n kemikaalilaki puhuttaa Suomessa

Kemianalan yritykset ovat huolissaan siitä, että valmisteilla olevan lain edellyttämä tarkka kemikaalien rekisteröinti aiheuttaisi niille lisätyötä.

Euroopan parlamentti käsittelee parhaillaan kiisteltyä kemikaalilakia täysistunnossaan Strasbourgissa. Valtavaan lakitekstiin on jo tehty yli tuhat muutosehdotusta. Vastakkain ovat toisaalta kemianteollisuuden edut ja toisaalta kansalaisia huolestuttavat terveysriskit.

Suomen kemianteollisuudessa tulevaan kemikaalilakiin suhtaudutaan kohtuullisen myönteisesti. Uusimmat linjaukset näyttävät keventävän yritysten taakkaa aiemmin pelätystä. Tarkka kemikaalien rekisteröinti aiheuttaa yrityksille kuitenkin lisätyötä.

Kemikaaleja käytetään lähes kaikkien arkisten tuotteiden valmistuksessa. Kun EU-säädökset lisäävät kemikaalien testausta, maksajaksi joutunee aikanaan kuluttaja. Nyt parlamentin käsittelyssä oleva esitys näyttää ottavan huomioon myös teollisuuden vaatimukset siitä, että jokainen kemikaali testataan vain kerran.

Lakia pohdittiin tänään kemianalan seminaarissa Helsingissä. Lempääläiselle liimanvalmistajalle, Kiilto-yhtiölle se merkitsisi suurta työtaakkaa, sanoo toimitusjohtaja Erkki Solja.

- Me joudumme hyväksymään kaikki järjestelmämme ikään kuin uudelleen. Joudumme mahdollisesti etsimään uusia raaka-ainetoimittajia, koska kaikkia raaka-aineita ei enää ole käytettävissä, kuvailee Solja.

- Totta ihmeessä ensimmäinen reaktio on, että taas lisää byrokratiaa ja lisää kustannuksia. Sehän on selvä, että tämä on se reaktio kaikilla, mutta kun katsomme asiaa laajemmin, niin näemme siinä myös muita puolia, toteaa puolestaan Kemiran pääjohtaja Lasse Kurkilahti.

Hyvää on muun muassa sääntöjen yhtenäistyminen. Jatkossa eurooppalaiset ja ulkopuoliset firmat pelaavat samoilla säännöillä, kun kaikkien kemikaalien koostumus on terveyssyiden takia löydyttävä EU:n kirjoista. Monelle pienyrittäjälle kynnyskysymys on kuitenkin se, luetaanko jatkossa monet luonnontuotteiden jalosteet kemikaaleiksi.

- Mielestäni pitäisi harkita tarkkaan, mitkä kemikaalit listoille, ja missä järjestyksessä ja millä aikataululla. Kertarysäksellä se on mahdoton taakka kantaa, sanoo Forchemin toimitusjohtaja Matti Fredriksson.

Kemikaalilaista äänestetään EU:ssa torstaina. Voimaan sen pitäisi tulla vuonna 2007.

(MTV3)

(Kymmenen uutiset 15.11.2005)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.