Mainos

EU:n puolustusministereille itsenäistä päätösvaltaa?

Osa EU-maista haluaisi antaa puolustusministereille itsenäistä päätösvaltaa EU:ssa. Tämä vahvistaisi puolustuspolitiikan asemaa EU:ssa ja toisi sille lisää näkyvyyttä.

EU-maiden puolustusministerien ensimmäinen tapaaminen synnytti kohun. Sen jälkeen ministerit ovat tavaneet useita kertoja, välillä myös yhdessä ulkoministerien kanssa. Puolustusministereillä ei ole oikeutta päättää mistään, he voivat vain neuvoa ja neuvotella. Kaikki päätökset syntyvät ulkoministerien käsissä.

Suomi ja monet muut EU-maat haluavat edelleenkin pitää asiat tiukasti ulkoministerien käsissä ja ovat valmiita antamaan puolustusministereille päätösvallan vain muutamissa tarkkaan rajatuissa kysymyksissä.

Espanja: Ulkoministereille oma virallinen kokous

EU:n puheenjohtajamaa Espanja esittää kevään kuluessa, että puolustusministerit saisivat oman virallisen kokouksensa ja sen kautta myös vallan tehdä päätöksiä.

- Tällainen oman ministerineuvoston perustaminen vahvistaa puolustuspolitiikan asemaa integraatiossa ja tuo sille lisää näkyvyyttä. Ja sitten se, että puolustuministereille tulee oikeus tehdä sitovia päätöksiä omalla kentällään korostaa tietenkin heidän itsenäisyyttään päätöksentekoelimenä, sanoo tutkimuspäällikkö Teija Tiilikainen Helsingin yliopistosta.

Puolustuspolitiikka siis irtautuisi yhteisestä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Tätä ei Suomi eikä moni muukaan maa halua.

- Suomi on aina katsonut, että EU:n ulkosuhteet muodostavat kokonaisuuden ja ne on hoidettava kokonaisuutena. Näin ollen niitä ei pidä hajottaa usean neuvoston hoidettavaksi vaan ne pitäähoitaa yksissä puitteissa, toteaa valtiosihteeri Alec Aalto.

Päätösvalta muutamissa kysymyksissä

Todennäköisesti päädytään kompromissiin: puolustusministerit eivät saa omaa neuvostoaan, mutta he saavat päättää tietyistä tarkkaan määrätyistä asioista ulkoministerin kokousten yhteydessä.

- Agendalla olisi niin sanotut voimavarakysymykset eli se, kuinka monta sotilasta, minkälaista aseistusta tai kuljetuskalustoa tähän kriisinhallintakapasiteettiin sisällytetään ja sitten toisaalta puolustusmateriaalikysymykset, arvelee puolustusministeri Jan-Erik Enestam.

Käytännössä työnjako tarkoittaisi sitä, että ulkoministerit päättäisivät vaikkapa EU:n osallistumisesta kriisinhallintatehtäviin jossain maassa. Puolustusministerit päättäisivät sitten millaisella aseistuksella operaatio suoritetaan.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 15.01.2002)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.