Mainos

EU:n valtiovarainministerit kokoontuvat Turussa

EU-puheenjohtajakauden toistaiseksi tärkein kokous on alkanut Turussa tänään iltapäivällä. Epäviralliseen ecofin-kokoukseen osallistuvat EU:n valtiovarainministerit ja keskuspankkien johtajat.

Kokouksen aikana käsitellään muun muassa EU:n verotuksen yhtenäistämistä. Myös käteiseuron käyttöönotto ja Kosovon jälleenrakentaminen ovat kokouksen puheenaiheita. EU:n komissio kehottaa euromaita syrjäyttämään kansalliset rahat viimeistään maaliskuussa 2002 eli vain kolmen kuukauden siirtymäajan jälkeen.

Ministerit miettivät myös sitä, voidaanko esimerkiksi näkövammaisille antaa uusia eurokolikoita tunnusteltavaksi ennen muita kansalaisia.
(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.