Mainos

EU perää muutoksia Suomen 141-maataloustukiesitykseen

141-tuki on katkolla tämän vuoden lopussa. EU-komissio vaatii nyt muutoksia muun muassa esitettyyn tukimäärään.

Suomen esitys Etelä-Suomen 141-maataloustuen tulevasta tasosta ei kelpaa nykymuodossaan EU-komissiolle.

Maatalousministeriministeri Sirkka-Liisa Anttilan (kesk.) mukaan komissio vaatii muutoksia sekä esitettyyn tuen määrään että siihen, kuinka nopeasti tuki tulevina vuosina laskisi.

Anttila keskusteli Suomen tukiesityksestä tänään maatalouskomissaari Mariann Fischer Boelin kanssa Brysselissä.

141-tuki on katkolla vuoden lopussa. Kansallinen tuki maksetaan Suomen omasta budjetista, mutta sen maksaminen vaatii EU:n luvan.

Suomen hallitus pitää tukea maataloudelleen elintärkeänä. Komissio sen sijaan haluaisi vähitellen lakkauttaa koko tuen, josta sovittiin Suomen EU-jäsenyyden yhteydessä.

Anttila odottaa loppuvuoden neuvotteluista erittäin vaikeita, mutta valaa vielä uskoa vääntöön.

- Olen niin peruspositiivinen ihminen, etten vielä ole menettänyt toivoani, hän vakuutti.

Etelä-Suomen kansallista tukea maksetaan nyt vajaat 200 miljoonaa euroa vuodessa. Suomen esitys vuosiksi 2008-2013 laskisi summaa hieman ja irrottaisi maksetun tuen varsinaisesta tuotannosta.

Anttila on neuvotteluissa kovan paineen alla, sillä tuottajajärjestöt MTK ja SLC hyväksyivät esityksen vain pitkin hampain. Järjestöjen mukaan esityksessä ei ole neuvotteluvaraa.

Suomi neuvottelee tuesta komission seuraavan kerran lokakuussa. Lopullista päätöstä hallitus toivoo jo marraskuussa, jotta uuden tukikauden toimeenpanolle jäisi hieman aikaa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.