Mainos

EU-puheenjohtajuuskausi: Tampere saa Barcelona-kokouksen

Hallitus on päättänyt, että Barcelonan prosessin ulkoministerikokous pidetään Tampereella ensi vuoden marraskuussa. Muut merkittävät kokoukset ovat Helsingissä.

Suomen EU-puheenjohtajakauden kokouspaikat alkavat olla tiedossa. Hallituksen EU-ministerivaliokunta on päättänyt, että Barcelonan prosessin ulkoministerikokous pidetään Tampereella 27.-28. marraskuuta ensi vuonna.

Kokoukseen odotetaan noin 400 osanottajaa. Barcelona-prosessissa ovat mukana EU-maat, yhdeksän Välimeren maata ja palestiinalaishallinto. Prosessin tarkoitus on kehittää yhteistyötä EU:n ja Välimeren alueen maiden välillä.

Tampere saa näin ollen hieman hyvitystä siitä, että hallitus kesällä päätti siirtää pois sieltä EU:n ja Aasian maiden huippukokouksen. Asem-kokous todettiin tuolloin yksinkertaisesti liian suureksi järjestettäväksi Tampereella.

Ministerivaliokunta päätti sijoittaa muitakin kokouksia Helsinkiin. Pääkaupungissa järjestetään EU:n ja kolmansien maiden huippukokoukset; EU-Kanada, EU-Intia, EU-Kiina, EU-Venäjä ja EU-Ukraina. Kokoukset järjestetään päämiestasolla, mutta päivämäärät sovitaan myöhemmin.

Näissä ei ole mukana muiden EU-maiden edustajia, vaan pelkästään puheenjohtajamaa, komissio ja vieraileva maa. Tapaamisiin odotetaan 50-100 osanottajaa kuhunkin.

Valiokunta päätti myös, että EU-maiden epävirallinen opetusministerikokous pidetään Helsingissä 4.-5. joulukuuta 2006. Osallistujia tulee noin 200.

Suomen puolivuotinen EU-puheenjohtajuuskausi alkaa 1. heinäkuuta ensi vuonna.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.