Mainos

EU pui siirtolaiskriisiä Tampereella

EU-maiden sisäministerien kaksipäiväinen kokous alkaa torstaina Tampereella.

Välimeren käynnissä oleva siirtolaiskriisi nousee yhdeksi pääteemoista Euroopan unionin sisäministerikokouksessa Tampereella. Ainakin Espanjan odotetaan ottavan asian keskusteluun torstaina alkavassa kaksipäiväisessä tapaamisessa.

Ennakkoon EU-mailla ei kuitenkaan ole tarjota kriisiin nopeita ratkaisuja. Ministerien odotetaan lähinnä vakuuttavan poliittista tukeaan Espanjalle sekä Italialle ja Maltalle, jotka ovat vastaanottaneet rannoilleen runsaasti köyhyyttä pakenevia afrikkalaisia.

Espanjalle kuuluville Kanariansaarille on saapunut tänä vuonna meritse jo pitkälti yli 20 000 maahanpyrkijää. Määrä on moninkertainen koko viime vuoteen verrattuna. Sadat ovat kuolleet vaarallisella matkalla.

Espanjan hallituksen mukaan muut jäsenmaat eivät edelleenkään näytä tajuavan, kuinka suuresta ilmiöstä on kyse. Myös EU-komissio on patistanut muita jäsenmaita osoittamaan enemmän solidaarisuutta maakolmikolle.

Kokousväkeä tulossa liki 500 henkeä

Tampereelle odotetaan torstain ja perjantain aikana satoja kokousihmisiä. Ministerit, tulkit ja toimittajat sekä ministereitä avustavat virkamiehet ja muu henkilökunta mukaan lukien väkeä arvioidaan kertyvän lähes 500 henkeä.

Muutamissa pienissä maissa, kuten Maltassa ja Kyproksessa, oikeus- ja sisäasiainministerin tehtävät ovat yhden ministerin vastuulla. Useimmista maista saapuu kuitenkin kaksi ministeriä, joten kokous on isohko.

Poliisi varautuu myös mielenosoituksiin. Länsi-Suomen lääninpoliisijohtajan Mikko Paateron mukaan niitä on etukäteen ilmoitettu poliisille pari kappaletta.

Mielenosoittajat on Paateron mukaan tarkoitus ohjata hieman sivuun kokouspaikkana olevasta Tampere-talosta, mutta kuitenkin näköetäisyydelle. Ennakko-oletus on hänen mukaansa se, että kaikki sujuu rauhallisesti.

- Poliisin tehtävänä on lähtökohtaisesti turvata mielenosoitus ja kansalaisten oikeus sellaiseen, sanoo Paatero.

Eri puolilta lääniä saapuu Paateron mukaan kaikkiaan satoja poliiseja Tampereen poliisilaitoksen väen tueksi. Tarkkaa lukumäärää hän ei kuitenkaan paljasta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.