Mainos

EU rajoittaa Suomen lipun käyttöä ruuan markkinoinnissa

Kotimaisuus pyyhkiytyy vuodenvaihteessa monien maataloustuotteiden mainonnasta, kun EU:n uudet markkinointisäädökset tulevat voimaan. Esimerkiksi kasviksia ei saa enää markkinoida kotimaisuudesta kertovin kuvin ja sanoin, jos toiminta on valtion tukemaa.

Taustalla on ajatus, että julkiset tukitoimet voivat vääristää vapailla markkinoilla toimivaa kilpailua. Kotimaisuuden korostaminen voisi vaikuttaa valtioiden väliseen kauppaan suosimalla jotain tiettyä yritystä tai tuotetta.

Finfood - Suomen Ruokatieto ja Kotimaiset Kasvikset joutuvat luopumaan markkinoinnissa nimestään ja logostaan. Myös Suomen Mehiläishoitajien liiton pitää piilottaa nimensä viestinnässään.

Viljelijöiden ja elintarvikeyritysten itsensä maksamat pakkausmerkinnät saavat sen sijaan jäädä käyttöön. Kuluttajille tuttu sirkkalehtimerkki ja Hyvää Suomesta -joutsenlippu pysyvät vihannespakkausten kyljessä.

Uudistus maksaa helposti mansikoita

Tammikuussa voimaan tuleva uudistus kantautui toimijoiden korviin melko myöhään. Finfoodin vt. toiminnanjohtaja Mirja Hellstedt kertoo yhdistyksen kuulleen siitä marraskuun lopussa.

- Asia on ollut ministeriötasolla valmistelussa jo pari vuotta, mutta meille siirtymäaikaa ei enää tullut. Tässä vaiheessa emme ehdi enää muuta kuin karsia vanhan nimen ja logon nettisivuiltamme, Hellstedt kertoo.

Finfood viestii jatkossa nimellä Ruokatieto.

Hellstedt arvioi, että uudistus maksaa Finfoodille satojatuhansia euroja. Yhdistyksen oma nettisivujen uudistus oli lähes valmis, kun sivuihin jouduttiin aloittamaan mittavat muutokset.

Muutos vaatii myös valtavasti aikaa ja byrokratiaa.

- Uuden logon saaminen menee varmasti pitkälle ensi vuoteen, Hellstedt sanoo.

Kotimaiset Kasvikset karsii nettisivujensa osoitteen tässä vaiheessa muotoon www.kasvikset.fi. Toimitusjohtaja Riikka Seppälä kertoo, että yhdistys istuu pohtimaan uutta nimeä ja logoa heti vuoden alussa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.