Mainos

EU tutkii elintarvikkeiden akryyliamidin syntyä

EU:ssa valmistellaan tutkimusprojektia, jonka tavoitteena on selvittää akryyliamidin syntymekanismia elintarvikkeiden valmistusprosessissa. EU:n elintarvikealan tiedekomitea aloittaa asian käsittelyn heinäkuun aikana. Akryyliamidin syntyä elintarvikkeeseen ei tunneta eikä sitä ole aiemmin osattu elintarvikkeista etsiä.

Oletuksena on, että se syntyy elintarvikkeen luonnollisista ravintoainekomponenteista normaalin ruuanvalmistuksen yhteydessä. Elintarvikeviranomaiset EU:ssa ja sen jäsenmaissa ovat kehottaneet noudattamaan annettuja ravitsemussuosituksia eivätkä ole lähteneet muuttamaan niitä nyt käytettävissä olevan vähäisen tutkimustiedon valossa.

Elintarviketeollisuus Suomessa on selvittänyt akryyliamidipitoisuuksia niistä tuoteryhmistä, joista ruotsalaistutkimuksissa löydettiin korkeita akryyliamidipitoisuuksia. Elintarvikkeiden valmistustekniikat ovat samanlaisia eri maissa, joten alustavat tulokset ovat hyvin samansuuntaisia.

Näytteet tutkittiin samassa laboratoriossa kuin ruotsalaistutkimuksen näytteet. Suomeen on kesäkuussa valmistumassa analyysivalmiuksia, jolloin tutkimuksia voidaan laajentaa useampiin tuoteryhmiin.

Teollisuus jatkaa toimintaansa olemassa olevien omavalvontaohjelmien mukaan ja valvoo tarkasti raaka-aineiden laatua, prosesseja ja valmiita, kulutukseen lähteviä tuotteita. Akryyliamidin syntymekanismin selvittäminen ja sen perusteella tehtävä ruuanvalmistusmenetelmien kehittäminen vaatinee kuitenkin vuosien tutkimuksen ja työn. Muutoksiin toimintatavoissa ryhdytään heti, kun jatkotutkimukset tarjoavat asiasta lisätietoa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.