Mainos

EU-vaalien äänestysinto kasvoi hieman

Äänestysinto europarlamenttivaalien toisena ennakkoäänestyspäivänä lisääntyi hieman.

Euroopan Unioni

Alustavien tietojen mukaan päivän aikana kävi kotimaassa äänensä antamassa ennakkoon yhteensä 94 395 kansalaista. Piristymistä tapahtui illalla, sillä torstaina äänestäjiä oli noin 9 000 enemmän kuin eilen.

Kahden äänestyspäivän jälkeen äänioikeutetuista on äänestänyt 4,5 prosenttia eli 180 173 suomalaista.

Määrä on suurempi kuin toisena äänestyspäivänä edellisissä vaaleissa viisi vuotta sitten. Tuolloin torstaina kävi äänestämässä 82 091 kansalaista ja keskiviikkona 80 201.

Nyt ohitettiin kahden päivän jälkeen myös vuoden 1996 eurovaalien äänestysmäärät. Tuolloin kahden ensimmäisen päivän aikana oli äänestänyt 173 318 ihmistä.

Vertailua äänestysaktiivisuuteen vaikeuttaa mm. se, että vuonna 1996 EU-vaalit järjestettiin samalla kunnallisvaalien kanssa.

Kevään 2003 eduskuntavaaleihin verrattuna nyt ollaan selvästi jäljessä. Tuolloin kahtena ensimmäisenä ennakkoäänestyspäivänä oli käynyt äänestämässä yhteensä 283 000 kansalaista eli yli seitsemän prosenttia.

Aiemmissa EU-parlamentin- ja eduskuntavaaleissa äänestysaktiivisuus on noussut ripeästi kolmen ensimmäisen äänestyspäivän aikana, mutta neljäntenä päivänä eli lauantaina määrä on laskenut puoleen.

Äänestysvilkkauden europarlamenttivaaleissa pelätään jäävän jälleen varsin alhaiseksi. Viimeksi äänestämässä kävi vain 31,4 prosenttia äänioikeutetuista.

On mahdollista, että ennakkoäänestyksessä annetaan jo puolet kaikista annettavista äänistä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.