Mainos

Eukonkantokisassa jälleen kansainvälinen miljoonayleisö

Sonkajärven eukonkannon MM-kisat ei ole vain hassu kesätapahtuma muiden joukossa. Järjestäjät puhuvat jopa sadoista miljoonista katsojista kansainvälisten uutis- ja kuvatoimistojen kautta. Tänä vuonna kymmenien toimittajien joukossa ovat matkailuohjelmia tekevät televisiokuvausryhmät Etelä-Koreasta ja Saksasta.

Eukonkanto Oy:n toimitusjohtaja, Sonkajärven kulttuurisihteeri Eero Pitkänen arvelee, että tapahtumassa kiinnostaa sen kuvauksellisuus ja hauska mies-nais-suhde.

MM-tittelin lisäksi eukonkannosta on jaettu muun muassa Australian, Saksan ja Viron mestaruuksia. Yhdysvalloissa mestaruuksia on ratkottu jo toistakymmentä vuotta eräässä New Yorkin pohjoispuolisessa hiihtokeskuksessa.

Ulkomaisten kisajärjestäjien joukko on moninainen; mainittakoon vaikkapa virolainen kunta, saksalainen mies ja kanadalainen Suomi-yhdistys. Uusin sopimus on tehty ensi vuodeksi Itävaltaan, missä järjestäjinä ovat matkailuyrittäjä ja perunanviljelijäyhdistys.

Ulkomailta palkintomatka Suomeen

Eukonkanto on suojattu tapahtumanimi. Pitkäsen mukaan ulkomaisilta järjestäjiltä peritään nimellinen korvaus. On tosin mahdollista, että joskus tehdään rahakkaampiakin sopimuksia.

Yksi rahakorvausta arvokkaampi pykälä sopimuksissa on.

- Heidän täytyy kustantaa voittaja tänne kilpailemaan, Pitkänen kertoo.

Esimerkiksi Saksan mestarit saivat tänä vuonna palkinnoksi kahden viikon Suomen-matkan, johon kuuluu mökkimajoitus ja autonvuokra.

Tapahtuman brändiarvo on Sonkajärvellä ymmärretty, mutta kaupallistamisen kanssa on oltu varovaisia. Osallistujia on tapahtuman huomioarvoon nähden vähän ja järjestelyt tehdään yhä talkoilla.

Oletettavasti siinä on kovan brändin ydin. Kilpailun säännöissä lukee edelleen: Kaikilla eukonkantoihin osallistuvilla pitää olla hauskaa.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.