Mainos

Eurajoen terveysasema: Kaikkia sairaita ei puhallutettu

Eurajoen terveysasema päätti kesäkuussa puhalluttaa terveysaseman sairaanhoitajalta sairauslomaa hakemaan tulleita asiakkaita.

Terveyskeskuspalveluita kunnalle tuottavan Attendon johtavan lääkärin Petri Leiposen mukaan puhalluttaminen on kuitenkin ollut täysin vapaaehtoista. Useissa tiedotusvälineissä on annettu ymmärtää, että asiakkaita olisi puhallutettu heidän halukkuudestaan huolimatta.

– Se ei pidä paikkansa. Asiakkailta on aina kysytty, haluavatko he puhallutusta. Puhalluttaminen ei muutenkaan ole ollut täysin systemaattista, vaan asiakkaita on puhallutettu tilanteen mukaan.

Leiposen mukaan myös sosiaali- ja terveysalan lupa ja valvontavirasto Valvira ei ole ollut heihin yhteydessä puhalluttamisen takia.

– Uutisjutuissa Valvira hämmästeli käytäntöä, sillä äkkiseltään se oli heistä tuntunut perustuslain vastaiselta.

Potilas ohjattiin jatkohoitoon

Leiposen mukaan puhallutuskokeilusta huolimatta asiakas on saanut Eurajoen terveyskeskuksesta sairauslomaa kuten aiemminkin. Sairaanhoitaja on aina perustanut sairausloman arvioinnin asiakkaan koko terveydentilan arviointiin.

– Jos potilaalla on havaittu mahdollista alkoholin liikakäyttöä, hänet on ohjattu vapaaehtoisesti jatkohoitoon, Leiponen kertoo.

Kesäkuussa käytäntöön otettu puhallutuskokeilu on jo lopetettu kunnassa. Leiposen mukaan puhallutustuloksia ei olla toistaiseksi analysoitu terveyskeskuksessa sen kummemmin.

Sairauskertomuksiin ne on kirjattu osin. Muutaman kuukauden ajan toteutettu kokeilu on ollut osa Eurajoen kunnan päihdestrategiaan liittyvää ennaltaehkäisevää päihteiden vastaista työtä.

Tapaturmapotilaita puhallutettu aiemmin

– Tässä on taustalla varhainen puuttuminen ja yleinen terveyden edistäminen. Jos yksikin vakava päihdeongelma saataisiin kokeilulla ehkäistyä, olisi se hieno asia. Alkoholihaittoja pitää yrittää vähentää kaikissa muodoissa, Leiponen sanoo.

Leiponen tietää, että aiemmin puhalluttamista on kokeiltu tapaturmapotilailla muun muassa Espoossa, Kouvolassa ja Salossa.

Eurajoella ei Leiposen mukaan ole enempää päihdeongelmia kuin muuallakaan Suomessa. Eurajoki on Leiposen mukaan Satakunnan terveimpiä kuntia.

Eurajoki sijaitsee Pohjanlahden rannalla Rauman pohjoispuolella.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.