Mainos

Euran Daltoneille vankeustuomioita hovissa

Turun hovioikeus tuomitsi keskiviikkona Euran Daltoneiksi nimetyt Koistisen veljekset vankeusrangaistuksiin. Kolme vanhinta veljestä tuomittiin ehdottomaan vankeuteen, nuorin selvisi ehdollisella.

Euralaiset Leevi (25), Erkki (22), Pekka (20) ja Lasse (17) Koistinen syyllistyivät vuosina 1997-99 noin sataan rikokseen eri puolilla Lounais-Suomea.

Useimmat heidän rötöksistään kohdistuivat huoltoasemien seteliautomaatteihin, mutta joukossa oli myös posti- ja pankkimurtoja. Rikoksia käsiteltiin viime vuonna kolmessa eri käräjäoikeudessa, joista kukin antoi oman tuomionsa. Hovioikeus otti kuitenkin asian ratkaistavaksi yhdessä ja samalla kertaa.

Veljessarjan vanhimmat eli Leevi ja Erkki tuomittiin hovioikeudessa 3 vuodeksi 6 kuukaudeksi vankeuteen. Pekka Koistisen tuomio oli 2 vuotta 4 kuukautta vankeutta. Nuorin eli Lasse tuomittiin vankeuteen 2 vuodeksi, mutta hänen rangaistuksensa on ehdollinen. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuksissa veljeksille määrättyjä noin puolentoista miljoonan markan suuruisia osin yhteisvastuulliseksi määrättyjä vahingonkorvauksia.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.