Mainos

Eurojackpot kasvoi ennätyssuureksi – peli uudistuu lokakuussa

Syyskuun ensimmäisessä Eurojackpot-arvonnassa ei löytynyt päävoittajaa, joten potti jatkaa kasvuaan.

Veikkauksesta kerrotaan, että ensi perjantain arvonnassa yhdellä täysosumalla voittaa ennätykselliset 60 miljoonaa euroa.

Toistaiseksi kautta aikojen suurinta Eurojackpot-voittoa 57,3 miljoonaa euroa juhlittiin Akaassa 10 henkilön porukassa huhtikuussa.

Eurojackpotin oikea rivi  tällä viikolla (kierros 36/2014) on 26, 31, 33, 39, 40 ja tähtinumerot 5 ja 6.

Perjantai-Jokerin riviksi arvottiin 1 2 8 2 5 7 9.

Jokerissakaan ei tullut yhtään täysosumaa.

Eurojackpot uudistuu lokakuussa kierroksesta 41/2014 lähtien. Veikkauksesta kerrotaan, että mukaan tulee uusia osallistujamaita, kun Tšekki, Unkari ja Slovakia liittyvät mukaan peliin.

Keskimääräinen pottisumma kasvaa nykyisestä 26 miljoonasta eurosta 46 miljoonaan euroon.

Myös tähtinumeroiden määrää lisätään kahdeksasta kymmeneen. Pelin rivihinta säilyy ennallaan.


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.