Mainos

Euroopan suojateille halutaan yhtenäiset säännöt

Liikenteessä kannattaa joskus joustaa, vaikka tietääkin olevansa oikeassa. Joustaminen on turvallisuusteko, ei nöyrtymistä, korostaa Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen.

Kokemusta miehelle on kertynyt paitsi auton ratista myös moottoripyörän selästä. Ja liikkuuhan hän tietysti joskus myös jalan, kuten me kaikki.

- Jos suojatietä lähestyy hurjaa vauhtia auto, joka ei näytä aikovankaan pysähtyä, jalankulkijan on viisaampaa odottaa, vaikka hänelle palaisikin vihreä valo.

Vuonna 2005 Suomessa kuoli liikenneonnettomuuksissa 379 ihmistä. Heistä 43 oli jalankulkijoita. 3,2 prosenttia onnettomuuksista tapahtui suojatiellä. Suomen tilanne ei kuitenkaan ole pahimmasta päästä Euroopassa. Esimerkiksi Norjassa vastaava luku oli 7,6 prosenttia.

- Se on yllättävää, sillä on kysymys pohjoismaasta, jossa liikennekulttuuri on suunnilleen samanlainen kuin meillä, ihmettelee Nieminen.

Vuoden 2005 tilastoihin perustuvan tutkimuksen mukaan Hollanti näyttää olevan kävelijöille turvallisin paikka. Siellä jalankulkijan kuolemaan johtaneista onnettomuuksista 1,2 prosenttia tapahtuu suojatiellä.

Nieminen arvelee syyksi erilaista liikennekulttuuria, josta olisi opittavaa meilläkin.

- Siellä pyöräillään paljon, ja kevyen liikenteen väyliä on runsaasti. Jalankulkijat ja pyöräilijät ovat oppineet kulkemaan joustavasti keskenään.

Eroja ja yhtäläisyyksiä

Autoliitto on sisarjärjestöjensä kanssa tutkinut suojateiden turvallisuutta kymmenessä Euroopan maassa. Vastaavaa tutkimusta ei ole aiemmin tehty. Suomen, Norjan ja Hollannin lisäksi mukana olivat Espanja, Italia, Englanti, Itävalta, Saksa, Belgia ja Sveitsi.

Kaikissa maissa perusperiaate on, että autoilijan täytyy varoa suojatiellä liikkuvaa. Eroja löytyy esimerkiksi suojatien merkinnöissä, eivätkä niistä varoittavat liikennemerkit ole kaikissa maissa samalla etäisyydellä suojatiestä. Myös siinä on eroja, kuinka lähelle suojatietä saa pysähtyä ja pitääkö suojatien eteen pysähtyneen auton viereen pysähtyä.

Jalankulkijoidenkin ohjeistuksessa on eroja. Esimerkiksi Belgiassa jalankulkijalla on samanlaiset oikeudet ja vastuu ylittipä hän katua missä kohtaa tahansa.

Jalankulkijoiden turvallisuuteen vaikuttavat monet seikat.

- Liikennejärjestelyt, kaupunkirakenne ja liikennekulttuurin erot, Nieminen listaa.

Tutkimustulosten perusteella eurooppalaiset autoliitot esittävät, että suojateitä koskevat liikennesäännöt yhdenmukaistettaisiin. Se helpottaisi myös turistien liikkumista eri maissa.

- Mutta vaikka olosuhteet olisivat kuinka hyvät tahansa ja säännöt selvät, vahinkoja ei voi välttää, elleivät asenteet ihmisten korvien välissä ole kohdallaan.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.