Mainos

Eurovaalien äänestysinto notkahti

Äänestysaktiivisuus EU-vaalien ennakkoäänestyksessä laski tänään selvästi vaalien kakkospäivän eli eilisen huippulukemasta.

Euroopan Unioni

Kolmantena päivänä äänestämässä kävi 84 164 kansalaista eli 2,1 prosenttia äänioikeutetuista. Eilen kotimaan ennakkoäänestyspaikoissa kävi yhteensä 94 395 kansalaista. Keskiviikkona äänestäjiä oli 83 411.

Kolmen äänestyspäivän jälkeen äänioikeutetuista on äänestänyt 6,6 prosenttia eli 264 893 suomalaista.

Kolmantena päivänä äänestäneiden määrä on suurempi kuin vastaavassa tilanteessa edellisissä vaaleissa viisi vuotta sitten, jolloin äänestäneitä oli 75 435 henkilöä. Tuolloin äänestysinto putosi kahden vilkkaamman äänestyspäivän jälkeen.

Aiemmissa EU-parlamentin- ja eduskuntavaaleissa äänestysaktiivisuus on noussut ripeästi kolmen ensimmäisen ennakkoäänestyspäivän aikana, mutta neljäntenä päivänä eli lauantaina määrä on laskenut puoleen.

Vuonna 1999 kolmena ensimmäisenä ennakkoäänestyspäivänä äänioikeuttaan oli käyttänyt yhteensä 240 044 henkilöä. Sen sijaan vuoden 1996 yhdistettyjen eurovaalien ja kunnallisvaalien ennakkoäänestyksessä kolmantena päivänä äänesti 103 390 henkilöä eli kolmena ensimmäisenä päivänä yhteensä 276 712 henkilöä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.