Mainos

Eurovision laulukilpailun talous pysynee raameissa

Yleisradion euroviisuprojektin taloudellisena tavoitteena on ollut nollatulos, kulujen peittäminen tuloilla. Ylen tekemän välintilipäätöksen mukaan 12,4 miljoonan euron budjetti pitää. Lopullinen tulos valmistuu syksyllä.

Lippupaketteihin perustunut lipunmyynti sujui paremmin kuin alunperin arvioitiin. Lipputulot olivat noin kolmannes kokonaisbudjetista eli 3,7 miljoonaa euroa. Kilpailun finaali oli loppuunmyyty. Muiden tilaisuuksien lipuista myytiin 80 - 90 prosenttia. Lippuja oli myynnissä yli 60 000.

- Kysyttyjä yksittäislippujakin saatiin kevään aikana lisää myyntiin, kun osa ulkomaan myyntiin varatuista paketeista palautui ja ne purettiin yksittäin lipuksi. Tietoinen ratkaisu oli myös myynnin aloittaminen joulun alla, kun lahjoja hakittiin pukinkonttiin, toteaa YLEn Asia ja Kulttuuri ohjelmistoalueen johtaja Olli Pekka Heinonen.

Eurovision laulukilpailun 2007 budjetin suurin yksittäinen tulo on opetusministeriön myöntämä 4 miljoonan euron tuki. Euroopan yleisradioliiton (EBU) tuotantotuki tapahtumalle on sekin 3,3 miljoonaa euroa. Suurin kuluerä koostuu tapahtuman järjesteöyistä, joihin kuuluvat lehdistökeskus, markkinointimateriaalit, kuljetukset, retket, ja muu oheisohjelmisto. Toiseksi suurin osa muodostuu laulukilpailun teknisestä ja tuotannollisesta toteutuksesta.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.