Mainos

Evan kysely: Suomalaiset haluavat sopia laajasti työehdoista paikallisella tasolla

Suomalaiset haluavat sopia laajasti työehdoista paikallisella tasolla. Enemmistö kansasta sopisi työpaikkatasolla palkan alentamisesta poikkeustilanteessa, työaikajärjestelyistä ja kannustinpalkkioista.

Suomalaisten enemmistö on valmis nykyistä laajempaan paikalliseen sopimiseen työehdoista, kertoo Elinkeinoelämän valtuuskunnan Evan kysely. Evan kyselyn mukaan 52 prosenttia pitää paikallista sopimisen tasoa oikeana, kun päätettävänä on palkan alentaminen poikkeustilanteessa.

– Näyttää siltä, että kansa on valmiimpi käytännössä laajempaan työpaikkatason sopimiseen kuin työmarkkinajärjestöt, toteaa EVAn tutkimuspäällikkö Ilkka Haavisto.

Työaikajärjestelyistä, kuten joustoista ja työaikapankeista, voisi päättää työpaikkatasolla 69 prosentin mielestä. Työajan tuomista paikallistasolle kannattaa 45 prosenttia, vain 23 prosenttia antaisi asian liittojen ja 26 prosenttia keskusjärjestöjen päätettäväksi.


Lähes samoin lukemin osoitetaan paikka palkankorotuksille ja ylityökorvauksille sopimisesta. 

Evan kysely tehtiin tammikuun puolivälissä, ja siihen vastasi yli 2000 suomalaista.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.