Mainos

Eveliinan surmaaja hakee KKO:lta valituslupaa

Imatralaisen koululaisen Eveliina Lappalaisen surmannut Otto Martikainen hakee korkeimmalta oikeudelta valituslupaa Kouvolan hovioikeuden langettamasta murhatuomiosta. Jos lupa myönnetään, tuomiota haetaan lievemmäksi kuin murha.

Valituslupahakemusta perustellaan puolustuksen taholta muun muassa sillä, että Martikaisen teko ei sen näkemyksen mukaan kokonaisuudessaan osoita erityistä raakuutta tai julmuutta. Sitä ei voida pitää mitenkään kylmäverisenä, vaan teko on ollut pikemmin täysin kontrolloimaton. Pahoinpitely oli perustelujen mukaan karannut täysin hallinnasta Martikaisen menettäessä itsekontrollin.

Korkein oikeus ei automaattisesti ota käsittelyynsä hovioikeuden tuomiota, vaikka siitä valitettaisiin. Valituslupia on myönnetty, jos kyseessä on ennakkotapaus tai alemmassa tuomioistuimessa on tehty virhe. Käsittelyyn on otettu myös yksilön kannalta erityisen merkittävät tapaukset.

Valituslupahakemuksen viimeinen jättöpäivä Kouvolan hovioikeuteen oli tänään.

Tuomio koveni hovioikeudessa


Imatran käräjäoikeus tuomitsi 17-vuotiaan Martikaisen viime kesänä seitsemäksi vuodeksi vankilaan. Päätöksestä valittivat Kouvolan hovioikeuteen sekä uhrin omaiset että syytetty Martikainen. Uhrin omaiset vaativat Martikaiselle 12 vuoden vankeutta nuorena henkilönä tehdystä murhasta. Syytetyn puolelta vaadittiin tuomion muuttamista nuorena henkilönä tehdyksi pahoinpitelyksi ja törkeäksi kuolemantuottamukseksi.

Hovioikeus kovensi Martikainen saaman tuomion nuorena henkilönä tehdystä taposta nuorena henkilönä tehdyksi murhaksi joulukuussa. Tuomio piteni tällöin seitsemästä vuodesta yhdeksään vuoteen vankeutta.
Martikaisen toiminta oli hovioikeuden näkemyksen mukaan ollut alusta lähtien niin määrätietoista, että hänen tarkoituksenaan on ollut tahallaan surmata Lappalainen.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.