Mainos

Eversti: Suomen tiedustelulaissa pahoja aukkoja

Suomen tiedustelulait ovat jääneet pahasti jälkeen nykyajan vaatimuksista, sanoo Puolustusvoimien tiedustelulaitoksen apulaisjohtaja Martti J. Kari.

Puolustusvoimat toivoo nopeasti uutta tiedustelulakia Suomeen. Verkkotiedustelua ei pystytä tekemään riittävästi, koska siihen ei ole laillisia keinoja, sanoo Puolustusvoimien tiedustelulaitoksen apulaisjohtaja, eversti Martti J. Kari.

– Aukko on paha ja se kasvaa koko ajan. Olemme monta vuotta jäljessä, Kari sanoi MTV:n Huomenta Suomessa.

Karin mukaan sotilastiedustelun kohteena ovat vieraiden valtioiden asevoimat. Eversti Karin mukaan kriisinhallintatehtävissä olevien suomalaisten uhkana ovat esimerkiksi terroristijärjestöt. Näiden järjestöjen viestintää pitäisi puolustusvoimien mielestä pystyä valvomaan nykyistä tehokkaammin.

Tiedustelulain uudistamisesta käytiin vielä alkuvuodesta kiivasta keskustelua. Lakiuudistuksen vastustajat ovat pelänneet, että tiedustelu ja mahdollinen massavalvonta rapauttavat yksityisyyden suojan.


"Selkeitä ylilyöntejä tapahtunut"

Maailmalla tiedustelupalvelut ovat joutuneet huonoon valoon muun muassa Yhdysvaltojen kansallisen turvallisuusvirasto NSA:n tekemän massavalvonnan takia. Suomessa joudutaan nyt tekemään kovasti töitä, jotta uutta tiedustelulakia ei mielletä pelkäksi urkintalaiksi.

– Ihan selkeitä ylilyöntejä on tapahtunut ulkomaalaisten tiedustelupalvelujen toimesta. Meillä on suuri työ selittää kumppaneille myös ulkomailla, että vastaavanlaisia ei odotettavissa, kyberturvallisuusneuvonantaja Erka Koivunen F-Securesta sanoo.

Kyberturvallisuuden professori Jarno Limnell Aalto-yliopistosta sanoo, että Suomen pitää tehdä selkeä tiedustelulaki. Sitä tarvitaan muun muassa kilpailussa suurista datakeskuksista.

– Informaation kasvu on huikeaa lähivuosina. Maailmaan arvioidaan lähivuosina tulevan satojen miljardien lisääntyvä bisnes, kun mietitään esimerkiksi datakeskuksia. Lainsäädännön on oltava kunnossa, kun mietitään investointeja.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.