Mainos

Evira kaupoille: Ruuat hyväntekeväisyyteen eikä roskiin

Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran ylitarkastaja Pirjo Korpelan mukaan kauppiaat voisivat lahjoittaa ylijäämäruokaa hyväntekeväisyyteen nykyistä useamminkin.

– Inhimillisestä näkökulmasta katsottuna se on vähän turhankin harvinaista. Ikävää, että ruokaa menee roskiin, jos se on vielä syömäkelpoista.

Korpela korostaa, että yksi ehdoton sääntö pitää silti muistaa: pakkaukseen merkityn viimeisen käyttöpäivän jälkeen tuotteiden lahjoittaminen on ehdottomasti kielletty.

– Viimeinen käyttöpäivä -merkinnän tuotteita saa kyllä myös lahjoittaa, mutta silloin vastaanottajalla tulee olla mahdollisuus käyttää ne ennen kuin tuotteet menevät vanhaksi. Käytännössä se tarkoittaa yhtä päivää ennen viimeistä käyttöpäivää.

Viimeinen käyttöpäivä -merkintä laitetaan eläinkunnan tuotteisiin kuten lihaan.

Eri asia on siis parasta ennen -päivämäärän tuotteet kuten kahvi, pasta ja leivokset.

Parasta ennen -päivämäärän ylittäneet tuotteet eivät välttämättä ole enää laadultaan korkealuokkaisia, mutta niiden syöminen ei lähtökohtaisesti ole terveydelle haitallista.

Linnan juhlien linja heittää syömättä jääneet ruuat pois on herättänyt ihmetystä viime päivinä.

Maanantain Aamulehdessä puolestaan Hämeenlinnan Hämeensaaren Citymarketin kauppias Juha Ketola kannusti nykyistä useampia kauppiaita luovuttamaan vanhan päiväyksen tuotteita hyväntekeväisyyteen.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.